Lassi Pekka Tilander on arvostettu golfkenttien kuvaaja jonka kuvia nähty useissa eri julkaisuissa Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksesta alkanut toiminta oli laajimmillaan 90-luvun alussa jolloin Tilander kiersi lähes kaikilla Suomen kentillä. Nyt kuvia löytyy jo kolmelta vuosikymmeneltä ja arkisto kasvaa jatkuvasti. Itse suunnittelemien kenttien lisäksi Tilander on kuvannut tilauksesta mm. Kytäjä Golfin kaikki sen markkinoinnissa käytetyt kuvat.
Hyvä golfkenttäkuva syntyy auringonvalossa aamulla aikaisin tai illalla. Matalassa valossa kentän muodot tulevat varjojen myötä parhaiten esiin. Tärkeää ovat myös oikeanlainen kalusto ja golfin ymmärtäminen.
Ennen golfkenttäsuunnittelua Lassi Pekka Tilander työskenteli mainostoimiston Art Directorina. Golfkentän suunnittelun lisäksi hänen osaamisalueeseen kuuluvat mainonnan suunnittelu, brändin suunnittelu sekä lehtien taitto. Edelleen Tilander Golf Design tuottaa myös näitä palveluja. Nyt asiakkaina ovat pääasiassa golfkentät ja -yhteisöt sekä muut golfalan yritykset.